sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Seksistä Seurapeleihin

Aamu sarastaa, on sunnuntai. Asioita pyörii päässäni, kun suihkun kylmä vesi virtaa vartaloani pitkin. Nostan suihkutasolta pudonneen puolityhjän shamppoo purkin maasta.

Kuulen oven avauksen eteisestä, tyttöystäväni Sofia on vasta heränneenä mennyt tupakalle.

Annan vielä hetken kylmän suihkuveden virrata vartaloani pitkin ja suljen suihkun, On aika alkaa valmistautumaan päivän ohjelmaa varten. Päivän ohjelmistoomme kuuluu hyvien ystävieni Antin, Johannan ja heidän kohta puolivuotiaan lapsensa Essin luona vierailu, jonka kummisedän roolissa olen.

Tulen suihkusta ulos.

Sofia on jo palannut tupakalta. Hän istuskelee hymyillen sohvalta, katsoen kännykältään televisio sarjaa. Kuljeskelen ympäri asuntoa pelkkä pyyhe vartaloni peitteenä.

Toivotan huomenta Sofialle, samalla kun pyyhe peitteenä etsin sukkia vasta pestyjen pyykkien seasta.

Aikaisemman illan juhlien jälkeiset olut -ja siideritölkit olen jo siivonnut lukuunottamatta tölkkiä, jonka kummastuksekseni löysin vessan peilikaapista.

Itsenäisyyspäivän juhlat menivät hienosti kuunnellessamme porilaisten marssia ja humalassa jakaen kuulumisia vanhojen ystävieni kanssa, samalla presidentin arvovieraiden kättelyt pyörien tv:ssä
taustalla.

Hieman ystävistäni:

Ystäväpiiriini kuuluu hyvä ystäväni Ari, jonka olen jo pienestä pitäen tuntenut. Ari on luottohenkilöni, jolle voin vuodattaa surullisimmat ja synkimmätkin asiat lainkaan häpeämättä.

Myös Jonathan ja Raisa ovat jo kestosuosikiksi tulleita hyviä ystäviäni. Heidän kanssa hauskanpito usein yltyy hulvattomaan, mutta ääliömäiseen kaatokänni "pörräämiseen", silloin kun heidän kanssaan ulkona harvoin käyn.

Olen tuntenut Antin jo pienestä pojasta asti ja hänen hyväsydämmisen tyttöystävänsä olen tuntenut myös jo pidemmän aikaa. Heidän luona vieraillessa tuntee olonsa kodikkaaksi.

Paikalta puuttuu vielä yksi hyvä ystäväni. Työkaverini Vladimir, jota nokkelasti kutsumme Vladiksi. Vladi on jo pitkään ollut kuviossa mukana ja tulette varmasti hänestä ja Arista varsinkin paljon kuulemaan blogini kautta.

Mutta takaisin aamuun.

Suihkun jälkeinen sukkien etsintäoperaatio keskeytyy tyttöystäväni halaukseen. Hän halaa minua takaapäin ja antaa suudelman niskalleni, samalla hivuttaen kätensä pyyhkeeni alle.

Käännyin ja suutelin häntä kiihkeästi, jonka jälkeen hän laski itsensä samalla suudellen alastonta vartaloani alaspäin. Hän istuu polvilleen eteeni ja katsoo syvälle silmiini, jonka jälkeen hän kielellään varovaisesti liikkeelle lähtien koskettaa penistäni. Tunnen kuinka ajatukset päässäni siirtyvät muualle ja annan kaiken huomioni Sofialle, kun hän hellästi kosteilla huulillaan hyväilee minua.

Seisomisesta tuli vaikeaa joten istuin sängyn reunalle. Hän hyväili minua hetken aikaa suullaan, jonka jälkeen tönäisi minut makaamaan sängylle. Hän kiusasi minua hetken hieromalla itseään minua vasten ja kiihkoissani odotin pääseväni hänen sisäänsä, mutta hän ei antanut minun tulla. Vielä kiihkeästi, samalla minua suudellen kaulalta hän laski itsensä päälleni.

Tartuin hänen hiuksistaan ja samalla voimakkaasti liikutin lantiotani, jolloin tärisevin käsin Sofia kynsi minua. Hän tuli voimakkaasti ja hänen hiukset peittäen näkökenttäni, tartuin hänestä kiinni.

Kuuma tunnelma kuumui entisestään, otin ohjat käsiini. Käänsin Sofian makaamaan ja otin hänet takaapäin samalla hiuksistaan kiinni pitäen ja käänsin hänen naamansa minun naamaani vasten. Kiihkeästi häntä suudellen jatkoimme, jonka jälkeen laukesin hänen sisäänsä ja rojahdin sängylle.

Makasin selälläni sängyllä, kun hän alasti kietoutui kainalooni. Yritin välttää nukahtamista, sillä oli aika jo lähteä sovitusti Antin ja Johannan luo.

Etsin edelleen sukkia ja onnekseni löysin sukkani, ison operaation jälkeen. Puin päälleni ja valmistauduin lähtöön käyden savukkeella, vielä miettien asioita päässäni.

Pakkasin kannettavan tietokoneeni mustaan kantolaukkuuni ja viimeistelin itseni hajuveden miehisellä tuoksulla.

Kaupan kautta kävimme lataamassa Sofian matkakorttiin aikaa, jonka jälkeen hivutimme itsemme täpötäyden bussin keskiosaan, tunnelma oli tunkkaisen tiivis.

Matka päättyy ystävieni luo, jossa päivä jatkui mallikkaasti heidän ja kummityttöni hyvässä seurassa

Toivotan kaikille hyvää myöhäistä itsenäisyyspäivää!


Ps. Pitäkää sukat erillisessä lokerikossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti